Suomi on todellinen raskaan musiikin kehto. Suomesta kumpuavat niin rokki- kuin metallisäveletkin ovat saavuttaneet suuren suosion ympäri maailman. Useampi suomalainen bändi onkin myynyt miljoonia levyjä ulkomailla.HIM on ehdottomasti kuuluisin suomalainen bändi. Ville Valon tähdittämä bändi on julkaissut useampia hittejä kuten Join Me in Death, Gone With the Sin, Pretending ja Heartkiller. HIMin läpimurto albumi oli vuonna 1999 julkaistu Razorblade Romance, jonka kappaleista monet ovat edelleen tunnettuja rokkiklassikoita.Sinfoninesta metallibändi Nightwishista tuli huippusuosittu 90-luvun loppupuolella biiseillään Wishmaster ja Sleepwalker. Tarja Turusen sopraano yhdistettynä melodiseen metalliin teki Nightwishista oopperametallin uranuurtajan. Vuosien saatossa bändin laulajaa on vaihdettu useampaan kertaan, tällä hetkellä bändin kanssa laulaa hollantilainen Floor Jansen.

Apocalyptican suosio ulkomailla lähti liikkeelle 90-luvun Metallica-cover albumista Plays Metallica by Four Cellos, joka saavutti suuren suosion ulkomailla. Sittemmin bändi siirtyi omatekemiin sävellyksiin, mutta se ei suosiota haitannut. Celloilla soitettava metallimusiikki iskee edelleen, ja Apocalyptica onkin myynyt yli 4 miljoona albumia.Eläkeläisten humpan ja rokin sekamelska ei ehkä ensikuulemalta vaikuta ulkomaalaisiin vetoavalta, mutta humppaversiot tunnetuista rock-legendoista ovat keränneet vannoutuneen fanikaartin Suomessa ja ulkomailla.Jo 90-luvulla musiikkia tehnyt rokkibändi The Rasmus teki läpimurron vuonna 2001 biisillään F-F-F-Falling. Tämä rokkibändi on myynyt maailmanlaajuisesti jo 4 miljoonaa levyä eikä bändi näytä hidastamisen merkkejä.Lordin suosio perustuu vuoden 2002 Euroviisuvoittoon. Euroviisujen kautta Lordista tuli euroopanlaajuisesti tunnettu yhden yön aikana. Hittibiisi Hard Rock Hallelujah oli niin tarttuva, että sen sanat osasi pian niin nuori kuin vanhakin. Omaperäisten hirviöasujen avulla Lordi onnistui tekemään myös esiintymisestään unohtumattoman.Yhden hitin ihmeistä mainittakoon Bomfunk Mc’sin Freestyler, joka valloitti maailmaa vuonna 2000. Daruden Sandstorm samalta vuodelta myytiin 2 miljoonaa kappaletta ja sitä soitetaan edelleen klubeilla kautta maailman.