Oletko järjestämässä musiikkifestivaaleja tai muun tapahtuman, etkä tiedä, mitä haluaisit tarjota kävijöillesi? Ilmaiset kävijälahjat ovat loistava keino levittää tietoisuutta tapahtumastasi tai yhteistyökumppaneistasi, eikä tilaisuutta kannata todellakaan jättää käyttämättä. Seuraavassa luettelemme muutamia helppoja lahjaideoita:

Toimistotarvikkeet

Kynät, hiirimatot, muistilaput… Tavalliset toimistotarvikkeet ovat usein halpa ja hyödyllinen vaihtoehto jaettavaksi erilaisissa tapahtumissa. Kannattaa kuitenkin huomioida kohdeyleisö, sillä hippifestareilla hiirimatto joutunee lähinnä pyllynaluseksi.

Terveys

Huulirasva ja -puna, laastarit sekä kondomit ovat aina mieluisia lahjoja varsinkin nuorelle aikuisväestölle. Näidenkin kanssa kannattaa olla tarkkana, etteivät tapahtuman idea, kohdeyleisö ja jaettavat lahjat ala sotimaan käyttötarkoituksissaan keskenään. Panostamalla terveystuotteisiin viestit samalla kohdeyleisölle yhteisösi omista arvoista.

Vaatteet ja muut puettavat

Luultavasti se kaikista näkyvin tuotekategoria, joka tulee lähes poikkeuksetta kuitenkin myös maksamaan eniten tapahtuman järjestäjälle. Riskinä on myös se, etteivät vieraat edes pidä kyseisestä vaatteesta; kukaan ei halua kävellä ympäriinsä ruma mainostuote päällään. Erityisesti lippikset kelpaavat yleensä korkeintaan hattuhyllylle paikanpitäjiksi, ja pipossa säilytetään jotain muuta kuin omia hiuksia. Muodikas T-paita on varmasti paras mahdollinen festarilahja, joka tulee kuitenkin useimmiten hyvin kalliiksi painattajilleen.Ympäristöystävälliset kangaskassit ovat olleet suosiossa viime aikoina, ja kassit ovat aina hyödyllisiä, erityisesti musiikkifestivaaleilla. Kangaskassin kyljessä paistava logo on myös hyvin näkyvillä. Axon Profilissa on helppo valita kohdeyleisöäsi miellyttävä kangas- tai muu kassi, joka on takuulla jokaisen kävijän mieleen – vaikka sitten likaisen hipin pyllynalusena.Kaulanauhat ovat perinteinen tapahtumalahja, joista on usein hyötyä kävijöille myös jatkossa. Myös heijastimet ovat hauska ja hyödyllinen lahjaidea, jolla myös saadaan korostettua yrityksen tai tapahtuman omia arvoja. Heijastimia jakaessa kannattaa huomioida kohdeyleisö, sillä kaikki eivät niitä suostu edelleenkään käyttämään.

Makeiset

Pastilliaskit, purukumit, suklaa, tavalliset karkit… Makeiset toimivat tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, ja voit saada erityisesti nuoren yleisön hullaantumaan sokeripitoisista lahjuksistasi. Karkkeja ei katsota tapahtumissa koskaan huonolla silmällä, minkä lisäksi kyseessä on erittäin taloudellinen markkinointikeino. Lisäksi karkin tuoma hyvän olon tunne voi alitajuisesti yhdistyä kuluttajan näkemykseen yrityksestä tai tapahtumasta.