garage_band_25371889Useimpien bändien olemassaolon syy on musiikki. Nykymaailmassa pelkät laadukkaat kappaleet eivät kuitenkaan riitä viemään bändiä maineeseen ja platinalevyihin, vaan siihen tarvitaan myös markkinointia.Markkinoinnin eli promoamisen ei tarvitse olla tylsää pakkopullaa, vaan parhaimmillaan se on olennainen osa bändin toimintaa ja imagoa.ImagoJos bändillä ei ole vielä levydiiliä, täytyy sen hoitaa promoaminen itse. Tämä tarkoittaa muutakin kuin tulevan keikan edellä flyerien levittämistä mainostauluille, joilla on jo 50 samanlaista esitettä.Kannattaa aloittaa raikkaalla lähestymistavalla, ja käytännössä se tarkoittaa bändin imagon ja identiteetin miettimistä.Kukaan ei ole kiinnostunut bändistä, joka on kuin kopio jostain toisesta. Ainutlaatuisuus on tälläkin alalla valttia. On siis hyvä istua yhtyeen kesken alas rauhassa ja miettiä vaikkapa kolme adjektiivia, jotka edustavat yhtyettä. Näitä kannattaa tiedustella myös faneilta ja kiinnittää huomiota siihen, eroavatko ne kokoonpanon omista valinnoista.Teennäinen ja epäsopiva imago ei auta ketään, joten sen on hyvä perustua bändin vahvuuksiin ja muista yhtyeistä erottaviin tekijöihin. Brändi perustuu mielikuviin, joiden olisi hyvä olla niin lähellä totuutta kuin mahdollista.Nimi ja logoEnnen kuin voidaan alkaa miettiä bändille oheistuotteita, täytyy tietää, mitä t-paitoihin ja mukeihin painatetaan. Bändin nimi on tärkeä, kun taas jäsenille tärkeistä asioista saattaa muodostua logo tai yhtyeen oma slogan. Markkinointiviestinnän täytyy auttaa potentiaalisia faneja tunnistamaan heidän suosikkibändinsä missä tilanteessa tahansa.MainosvaatteetBändin t-paidat ovat klassinen tapa sekä fanittaa yhtyettä että saada sille mainosta. Sen kannattaa myös miettiä, mihin muuhun voisi logonsa tai sloganinsa istuttaa. Osoitteesta axonprofil.fi löytyykin siihen ideoita ja laadukkaita vaihtoehtoja.Mainosvaatteiden värimaailma nousee tietenkin bändin imagosta. Metallibändin ei ehkä kannata teettää itselleen pinkkiä mainospaitaa, sillä ehkä tummempi väri saattaisi toimia paremmin kyseisessä genressä. Jos kyseisen bändin imagon on kuitenkin tarpeeksi rankka, niin pinkki esiliina bändin sloganilla saattaisi olla juuri se hittituote.Mainosvaatteiden pitää olla myös laadultaan hyviä sekä mukavia, sillä niiden olisi hyvä olla mahdollisimman paljon esillä fanien päällä.